keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2004

Kuorrutettu pakastekala

Vanha, kouluaikainen resepti tarjolla. Todella olen valmistanut tätä eka kerran seiska- tai kasiluokalla kotitaloustunnilla (oisko siitä miltei 25 vuotta ... apua!)

Kuorrutettu pakastekala

Paketti pakasteseitä pilkotaan palasiksi, noin 4x3 senttiä olen tehnyt, mutta koko ei ole tärkeä.
Ladotaan uunivuokaan.
Kuorrutteeksi valkokastike (n. 1 rkl margariinia, 2 rkl vehnäjauhoja ja 3 dl maitoa), jonka maustan sitruunapippurilla.
Kaadetaan kalojen päälle ja uuniin 200 asteeseen noin 45 minuuttia.
Tarjoan keitettyjen perunoiden kanssa.

Alkuperäisessä reseptissä oli muistaakseni sitruunamehu, jolla kostutettiin kalapalat ja kastike maustettiin suolalla ja valkopippurilla; mutta olen vuosien varrella varioinut ja päätynyt tähän versioon.

tiistaina, maaliskuuta 02, 2004

Pullaa

Ja sitten pullaa:
Leivottiin laskiaissunnuntaina eli hiukka yli viikko sitten; tässä resepti, joka siis on joka jauhopussin kyljessä ... mutta kuivahiivan kera. Oikea pulla tehdään oikeasta hiivasta. No, enhän minäkään mikään puritaani ole: teen taikinan veteen ...

Pullataikina

5 dl vettä
1 pala hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1rkl hien. kardemummaa
noin 14 dl vehnäjauhoja
200 g margariinia

Noin kädenlämpöiseen veteen muserretaan hiivapala. Lisätään muna, suola, sokeri ja kardemumma, vatkaimella vatkaten. Jauhoja lisätään sopivissa erissä ja vatkataa koneella niin kauan kuin kone kestää, eikä taikina nouse moottoriin ... sitten siirrytään käsipeliin eli vaivataan/alustetaan taikinaa, lisätään jauhojen jälkeen ainakin osittain sulatettu, hieman jäähtynyt margariini (laitan mikroon joksikin aikaa). Taikina alustetaan kimmoisaksi ja käsistä ja kulhosta irtoavaksi. Useat ohjeet kehottavat laittamaan jopa kilon tai 16 dl jauhoja: taikinasta tulee parempi, tai ainakin pullista, jos taikina ei ole liian kovaa, joten 14 dl usein riittää.
Taikina kohotetaan liinan alla ainakin puoli tuntia ja sitten leivotaan.

Yleensä teen kanelisolmuja äidin mallin mukaan: kauli taikina pitkittäiseksi levyksi, voitele margariinilla, sirottele päälle sokeria ja kanelia. Taita puoliksi pitkittäin. Leikkaa liuskoja, jotka kierrät rullalle itsensä ympäri ja sitten pullan muotoon. Loppupää aina alle, etteivät aukea. Jos tekee sopivan kokoisia pullia, niitä tulee noin kolme pellillistä: 20 per pelti.
Kohota pullat, voitele munalla. Paista 225 asteessa noin 8 min.

Nautitaan tuoreena tai sitten pakkaseen.

Kokeilin myös voisilmäpullia: täytteenä margariinia, manteleita murskattuna ja sokeria. Nämä siis sekoitettiin ja sitten laitoin täytteen pyöreisiin pulliin painamiini koloihin. Ilmeisesti kolot on hyvä tehdä ennen kohotusta ja sitten kohotuksen jälkeen vielä painaa uusiksi ja sitten vasta täyttää.
Hyviä olivat!

Ja eikun herkuttelemaan.

maanantaina, maaliskuuta 01, 2004

Piimäkakku ja hedelmäkakku

Eilen piti tehdä jotain piimästä (sitä oli liikaa kaapissa ja vanhentumassa). Halusin tehdä Pirkka-reseptin mukaisen hedelmäkakun, mutta sitten ei siirappia ollutkaan, joten internet apuun ja sieltä löytyi tämä:

Piimäkakku
3 dl piimää
1 ½ soodaa
2 ½ dl sokeria
2 dl rusinoita > käytin 1 dl rusinoita ja toinen desi noin puoliksi korintteja ja appelsiininkuoripaloja
6 dl jauhoja
200 g sulatettuja voita > tätä taisi olla vain 150 g


Sekoita kaikki aineet yhteen, paistetaan 1 ½ tuntia 170 asteessa. Laitoin nämä pienempään kakkuvuokaani, joka oli hieman liian pieni, sillä taikina paisui aika runsaasti... Lisäksi otin sen uunista jo tunnin ja vartin päästä; olisi se siellä voinut olla kauemminkin...

Kaikki kunnia Mikalle, jonka saitilla tämä oli. Tosin siis tein parit muutokset, mutta kakku maistui hyvältä. Alkuperäinen löytyy täältä:

http://www.niksula.cs.hut.fi/~msairane/reseptit/leivon/piimakak.htm

Ja siis se hedelmäkakku, jonka aion vielä tehdä (heti kun olen ostanut siirappia...) on tällainen:

Hedelmäkakku

5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1/2 tl inkivääriä
1 1/2 dl sokeria
1 dl rusinoita
100 g kuivattuja ananaspaloja
100 g kuivattuja papaijapaloja
2 dl rasvatonta piimää
1 dl siirappia
150 g margariinia
Pinnalle:
tomusokeria

Sekoita keskenään kulhossa puuhaarukalla vehnäjauhot ja sooda huolellisesti keskenään. Sekoita joukkoon inkivääri, sokeri, rusinat, ananas- ja papaijapalat. Lisää nopeasti sekoittaen piimä, siirappi ja sulatettu, jäähdytetty margariini. Sekoita vain sen verran, että aineet ovat sekaisin. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun rengasvuokaan (tilavuus 1.8 l). Paista kakkua 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 60 minuuttia. Kumoa kakku haaleana. Jäähdytä kakku ja säilytä ainakin pari päivää muovikelmuun käärittynä. Tarjolle leikattaessa ripottele pinnalle tomusokeria.

Kotoa löytyy Lidlistä halvalla ostettuja Hedelmäpaloja ja Sukaatteja, joita aion käyttää noiden papaija- ja ananaspalojen sijaan.